heinä 26
Veikko Rintala

Veikko J. Rintala

Martinselkosen pienet ja isot karhut

Kesän odotetuin tapahtuma alkoi olla lähellä, kun ajelimme vaimoni kanssa pohjoista kohti 09.07.17. Siellä suunta oli ensin Suomussalmi ja siitä vajaa 70 km lounaaseen pitkin Juntusrannantietä Pirttivaarantien risteykseen. Sitä pitkin perille Martinselkosen Eräkeskukseen.

Pieniä haasteita oli navigaattorin kanssa reitin loppuosalla, kun kone tarjosi erinäisiä pikkuteitä ratkaisuksi nopeammalle perillepääsylle. Emme niitä vaihtoehtoja sortuneet käyttämään, onneksi.

Martinselkosen Eräkeskukseen on hyvä ja näkyvä viitoitus Juntusrannantiellä kohdassa, josta pitää kääntyä Pirttivaaran tielle. Tietä jatketaan perille asti. Sitä sitten mentiin, pienen epäröinnin jälkeen. Eräkeskuksen paikasta ei enää voi erehtyä.

Ilmoittautuminen ja huoneiden luovutus sujui mukavasti ja ehdimme purkaa tavarat kaappeihin ja hetkeksi vielä lepuuttamaan pitkästä ajomatkasta johtuvaa kangistunutta kroppaamme. Kaksi yötä viettäisimme Eräkeskuksen vieraina.

Sitten maittavalle lounaalle klo 15.00. Haukipihvit ja perunamuusi olivat todella makoisat. Lounaan jälkeen siirryimme valmistautumaan illan ja yön kuvauksiin. Kuvauslaitteet varmistettiin, samoin muistikorttien riittävyys, akkujen kunto sekä kameroiden kiinnitykseen tarvittavat video- ja kaksi kuulapäätä. Lämpimät vaatteet piti myös valita. Mukana oli kaksi runkoa ja kaksi 100-400 mm optiikkaa sekä varalla vielä pokkari pitkällä zoomilla. Näillä pärjättiin, eikä kannettavaa repuissa ollut liikaa.

Matkaan lähdettiin klo 16.00 autoilla Eräkeskuksen pihalta. Ajomatka ei ollut kovin pitkä. Autoilta lähdettiin metsään oppaan pitämän tiiviin toimintaesittelyn jälkeen. Kaikille oli mukana eväät yötä varten, samoin kahvia ja teetä oli riittävästi. Juotavaa ja jotain pientä ekstraa, kuten makeisia ja naposteltavaa sai myös ostaa Eräkeskuksesta.

Kävelymatkaa autolta kojuille tuli arviolta vajaa kaksi kilometriä hienossa suomalaisessa vanhassa metsässä. Kulkiessamme näimme, että muutkin kun ihmiset olivat käyttäneet polkua kulkemiseen. Karhun jätöksiä, vanhoja ja tuoreita, näkyi useita. Hyttysiä ja paarmoja oli ”mukavasti”. Onneksi täällä oli hyttysmyrkyt sallittuja. Niistä oli kyllä varmasti apua.

Nopeasti saavuimme katselupaikoille. Ensin suokojuille, joihin ensimmäiset kuvaajat jäivät. Siinä joukossa ei ollut yhtään suomalaista. Sitten jatkoimme pienen matkaa metsäkojuille. Siellä meitä odotti todellinen yllätys. Karhuja oli jo paikalla ja meitä kuvaajia kannustettiin nopeasti siirtymään kojuihin ja valmistautumaan kuvauksiin. Nopeasti valittiin peti ja paikka tavaroille. Kamerat laitettiin kuntoon, ja valittiin kuvauspaikka. Aukkoja oli kaikille riittävästi, iso mökki ei ollut täynnä, vapaitakin kuvausaukkoja jäi. Täällä oli tähänastisista kuvauspaikoista parhaassa kunnossa olevat kuvausaukot. Myös jalustat olivat tukevalla alustalla, joka loi edellytykset teknisesti hyville kuville. Kojuissa oli kerrossängyt ja niissä makuupussit, myös kuivakäymälä oli käytettävissä.

Tällainen varustus ei aina ole itsestäänselvyys kaikissa paikoissa. Oppaan mukanaolo koko retken ajan oli myös erittäin hieno juttu. Oppaalta saimme kuulla paljon uusia asioita karhuista ja kysymällä saimme lisää tietoja esim. karhujen nimistä.

Kuvausolosuhteet olivat aika hyvät. Kojun edestä oli ”avattu” maisemaa ja tuotu ehkä paikalle suuria kiviä, joten erilaisille kuville oli hyvät mahdollisuudet. Maisema oli metsäinen ja aika luonnollisen oloinen aukeama, ei pahasti kulunut.

Karhuja tuli ja meni illan aikana useista suunnista, mikä osaltaan toi vaihtelua kuvaajalle. Odottelimme illan ”päätähti䔝, siis pikkukarhuja saapuviksi. Pikkukarhujen kuvaaminen oli yksi tärkeimmistä syistä miksi olimme tulleet juuri Martinselkoselle. Aikaisemmissa kuvauspaikoissa joissa olemme käyneet, niitä ei ole näkynyt. Pitkään ei tarvinnut odotella kun jo ensimmäiset emot pentujen kanssa saapuivat. Illan mittaan paikalla kävi kolme emoa, joilla oli yhteensä kahdeksan pentua. Pentueiden pennut olivat erikokoisia ja näköisiä, mikä mukavinta.

Emot pitivät tarkkaa huolta pennuistaan eikä yhdelläkään uroksella, toisella äidillä tai erauspennulla ollut asiaa pentujen lähelle. Kerran niin pääsi käymään ja emo komensi pennut puuhun samalla ryhtyen äänekkäästi hätistelemään liian lähelle tulleita loitommalle. Taisi siinä jokunen läimäys äidiltä tulla kovan ärhentelyn lisäksi. Suuremmilta taisteluilta kuitenkin tällä kertaa vältyttiin, onneksi.

Karhut näyttivät yleensä antavan tilaa toisilleen. Poikkeuksen tekivät pari suurta urosta, jotka eivät tahtoneet millään mahtua samalle ruokailupaikalle. Siinä piti sitten ensin vähän kyräillä ja murista, yleensä järjestys löytyi näin. Tosin yhden kerran piti oikein ottaa äänekkäämmin yhteen, mutta mitään taistelua ei syntynyt. Niitä oli kyllä molemmat urokset käyneet päätellen kaikista pään alueella olleista arvista. Elämä on kovaa metsän kuninkaallekin….

Illan mittaan paikalla vierailivat myös harvinainen haarahaukka ja merikotka. Niistäkin onnistuimme saamaan kuvia. Martinselkosella ei ole ahmoja nähty ja susienkin näkeminen on harvinaista.

Karhuja liikkui puoleen yöhön asti kuvattaviksi, vaikka ei enää teräviä kuvia saanutkaan. Valotusajat menivät meidän kalustolla niin pitkiksi, että lopetimme kuvaukset klo 23:n jälkeen melkein kokonaan. Aamulla sitten uudelleen kuvaamaan, jos kuvattavaa olisi.

Päätimme porukalla että yksi jäisi valvomaan, josko vaikka susi tulisi käymään.  Herättelisi sitten muut. Oppaan mukaan tämä voisi olla mahdollista, kun karhut ovat lähteneet. Herätystä ei tullut, joten liikkeellä oli ollut, jos oli, vain karhuja.

Viiden jälkeen alkoi väki heräillä. Pian olimme aloittaneet pakkaamisen kojulta lähtöön, ja kävelyn autoille. Suihku ja runsas aamiainen odotti Eräkeskuksessa. Sitten odotti sänky ja pienet unet, että riittäisi ”virtaa” vielä seuraavallekin yölle.

Seuraavan yön vietimme vähän pienemmässä mökissä. Mökkiin mahtui kymmenen henkeä ja kuvauspaikkoja oli yhtä monta. Meitä oli vain viisi, joten kuvauspaikkoja oli taas useita käytössä.  Varustelu oli kuten edellisyönäkin käytetyssä mökissä.

Ilta ja yö olivat hiukan edellisen tapaisia, eikä kuvattavaksi ilmaantunut mitään varsinaisesti uutta. Pikkukarhujen puuhat yhdessä emojen ja muiden karhujen kanssa jaksoi aina kiinnostaa ja hymyilyttää. Pientä tuijotusta ja kinasteluakin esiintyi taas urosten kesken. Ei mitään suurempaa kärhämää kuitenkaan, mitä nyt pientä kyräilyä ja murinaa.

Yö meni mukavasti, osin nukkuen, osin karhuja katsellessa. Aamuaskareet tehtiin jo pienellä rutiinilla ja siirryttiin polulle kulkemaan kohti autoja. Paljon oli juteltavaa ja muisteltavaa. Sitä riitti varmasti myös englantilaisrouville, jotka yöpyivät pienessä kahden hengen suokojussa. Karhuille ruokaa laitettaessa oli ilmeisesti yksi koiranmuonapussi vettynyt huomaamatta. Kun pussi oli ollut hetken kojun katolla, siitä oli valunut ruokaa kojun katolle. Karhuthan olivat sen haistaneet ja olivat yöllä seisseet takajaloillaan ja kahmineet etukäpälillään ruokaa katolta. Se oli rouville aika jännittävä tilanne ja varmasti muistiin painuva elämys.

 

Suihku ja aamiainen odottivat jo, samoin pienet unet. Huoneen luovutus klo 12.00. Seuraava pysähdys olisi Iisalmessa, jossa yövyimme. Unet kyllä maittoi mukavan illallisen jälkeen. Aamulla matka jatkui kotiin Kuopion kautta.

Tällaista kotimaan elämysmatkailua voi suositella, varsinkin kun siihen voi yhdistää valokuvausharrastuksen. Martinselkosen Eräkeskus tarjosi rahalle täyttä vastinetta, minkä mielestäni osin todisti suuri ulkomaalaisten osanotto retkille. Monet heistä olivat olleet paikalla useampia kertoja. Joukossa oli myös ammattikuvaajia jotka olivat hakemassa uudenlaisia kuvia asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen.

Suomalaiset olivat osanottajista vähemmistönä. Sekin on osa tätä eksotiikkaa, josta saimme olla osallisina.

Uusia retkiä ei ole suunnitelmissa, mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä elämä tuo tullessaan….

Veikko Rintala
Lisää Tekijästä:


Anteeksi, kommentti lomake on suljettu tällä hetkellä.